perjantai 26. syyskuuta 2014

Tuntematon sotilas (1985)

Ohjaus: Rauni Mollberg

★★★★☆ 

Edustan sen verran nuorta sukupolvea, että voin vain etäältä ja jälkikäteen arvailla, millaiset ennakko-odotukset niskassaan Rauni Mollberg mahtoi tarttua Väinö Linnan kansalliseen suurteokseen. Paineiden on täytynyt olla uskomattomat!

Lähtihän kohuissa aiemminkin ryvettynyt, tinkimättömyydestään ellei täydellisestä uppiniskaisuudestaan tunnettu Ylen TV2:n teatteriosaston ohjaaja päivittämään pyhänä ja koskemattomana pidettyä Edvin Laineen rakastettua versiota (1955) uuden ajan kollektiivisia tuntoja monisyisemmin vastaavaksi. Teatterin puolella klassikot saavat uusia tulkintoja vuosittain, mutta elokuvataiteessa niihin lyödään halvan rahastuksen tai muun häpäisyn leimaa. Ei päässyt Timo Koivusalokaan helpolla Täällä pohjantähtensä kanssa.

Laineen teoksen arvo on jo kauan mitattu ennen kaikkea kulttuurihistoriallisena monumenttina, jonka kansaa lääkitsevät terapeuttiset piirteet ovat kiistattomat. Minusta kuitenkin tuntuu, että Mollberg halusi ottaa etäisyyttä nimenomaan tällaiseen kanonisointiin, mikä vaikutti ehkä tuoreeltaan julkealta.

2000-luvun vinkkelistä tarkasteltuna ja tunnekuohujen laskeuduttua on helppo todeta ohjaajan tehneen täysin oikeita ratkaisuja nostaessaan sotimisen mielipuolisen luonteen temaattiseen polttopisteeseensä.

Sota ja väkivalta ovat Tuntemattomassa sotilassa (1985) brutaaleja koneistoja, joiden rattaat jauhavat rintamalle tulitukseen lähetettyjen nuorten poikien ruumiit, saastuttavat mielen ja vievät järjen. Elämän ja kuoleman kohtalokas raja ylittyy sattumanvaraisesti, eikä kalman kohtaamista pysty välttämään sen paremmin sankarillisilla teoilla kuin pelkuruudellakaan.

Sota on ennen kaikkea nuoren sukupolven tragedia, jossa heidän ihanteensa murskataan hirvittävissä olosuhteissa.

Rauni Mollbergin ohjaustyö on äärimmäinen poliittinen ja pasifistinen pamfletti ihmiskunnan julmuutta vastaan. Se ei erehdy vääristelemään Suomen ja Neuvostoliiton välisten taistelujen väistämättömyyttä uudessa ulkopoliittisessa tilanteessa. Aseisiin turvautuminen otetaan annettuna lähtökohtana, mutta se ei tee sodan seurauksista yhtään puhdistavampia, päinvastoin.

Toivottavasti Yleisradio ymmärtää teoksen sivistyksellisen ja taiteellisen merkityksen pysyvästi edes nyt, kun Mollbergia ei enää ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti