perjantai 14. helmikuuta 2014

Menetetty maa (2007)

Ohjaus: Ethan ja Joel Coen
★★★★☆ 
Ainutlaatuiset Coenin veljekset ovat lukeutuneet myös maailmanelokuvan johtaviin ohjaajiin läpimurrostaan Blood Simple (1984) lähtien.
Erottamattoman työparin osuus amerikkalaisen elokuvan kehityksessä viimeisen neljännesvuosisadan aikana on ollut merkittävä, eikä perusteluksi tarvitse kuin viitata kaksikon taitoon sovittaa persoonallinen tyylinsä minkäkaltaisiin myyttisiin kulisseihin tahansa.

Coenit ovat muokanneet niin road movieta, kamarikomediaa, film noiria kuin epookkidraamaakin, poistaen keinotekoisia rajoja lajityyppien väliltä. Viime kädessä he ovat osoittaneet koko genre-ajattelun tarpeettomaksi, sillä keskeistähän aina on sisältö.

Pitkään veljeksistä vanhempi Joel, 53, merkittiin tuotantotietoihin ohjaajaksi jaEthan, 50, tuottajaksi. Nykyään molemmat vastaavat kaikista avaintehtävistä myös virallisesti, kuten joka tapauksessa on ollut tapana. Epäilemättä myös erikoisessa kreditointitavassa oli kyse kaksikon kuuluisasta huumorintajusta.

Varsinaisen vitsailun halunsa he tyydyttävät kreisikomedioissa, joita he ovat ohjanneet tällä vuosikymmenellä jo kolmin kappalein. Niiden nerokkuudesta voidaan olla monta mieltä.

Viistosta huumoristaan ohjaajat eivät ole silti kokonaan luopuneet, sillä sen avulla kaksikko kuorii esiin roolihenkilöistään ja heitä ympäröivästä yhteiskunnasta enemmän kerroksia kuin naureskelusta voisi ensi näkemältä arvata.

Tilaisuus tekee varkaan

Menetetty maa (2007) rinnastuu juonen ja teeman tasolla koko Coen-tuotantoon, mutta erityisesti tummanpuhuviin rikoselokuviin Blood Simple, Fargo (1996) ja Mies joka ei ollut siellä (2001). Kaikissa näissä asemaansa tyytymättömät antisankarit luulevat päässeensä osingolle amerikkalaisesta unelmasta vain huomatakseen, että he sahaavat hölmöillä suunnitelmillaan vain omaa oksaansa.

Vielä Fargossa erehtyväinen yksilö on kaukaa näkyvä häviäjä, jolle käy varmasti huonosti. Mies joka ei ollut siellä on puolestaan hiljainen parturi, mutta jo selvästi fiksumpi tapaus.

Menetetyssä maassa tilaisuus tekee varkaan henkilöistä käytännöllisimmästä ja realistisimmasta, Amerikan erämaiden lakeuksilla villieläimiä salametsästävästä Vietnam-veteraanista. Hän on edellisiä kovempi vastus maailman todellisille rikollisille, joiden pihdeissä heikoilla ja haluttomilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Pieleen mennyt huumekauppa on jättänyt hiekan peittämään maastoon puolentusinaa ruumista ja kaksi miljoonaa dollaria rahaa. Paikalle saapunut entinen sotilas varastaa taalat itselleen, mutta saa peräänsä rahoja metsästävän tuimailmeisen murhaajan ja surmatöitä tutkivan seriffin.

Sattuma määrää kohtalon

Kuvitelma maallisten rikkauksien tuomasta onnellisuudesta sitoo Coenien rikosteoksia yhteen, mutta etenkin Fargoon verrattuna heidän uusin ohjaustyönsä on sävyasteikoltaan lohduttomampi. Rönsyileviä aineksia pitää kasassa melkein täydellisesti surullinen pohjavire, joka lasketaan liikkeelle teoksen ensimmäisten minuuttien aikana.

Niiden kuluessa monta murhetta urallaan todistanut kolmannen polven iäkäs seriffi kuvailee hämmennystään muuttuneissa olosuhteissa, missä väkivalta on menettämässä viimeisenkin kosketuspintansa johonkin ymmärrettävään.

Intohimorikoksen motiivin pystyy jotenkin sisäistämään, mutta entä täysin ulkopuolisiin kohdistuvan vaivattoman väkivallan? Kuvat tuulen piiskaaman erämaan tyhjyydestä kertovat, mitä meille on jäämässä jäljelle.

Elämän ja kuoleman raja ylitetään pitkälti sattuman seurauksena, ohjaajat taas kerran tiivistävät, joten elokuvan tappajakin arpoo uhriensa kohtaloita kolikkoa heittämällä. Joku puolestaan onnistuu pakenemaan murhaajaa, muttei selviä siltikään hengissä. Tappajakin saa osansa karmasta, coenmaisen pilkkanaurun säestämänä. Kukaan ei tule onnelliseksi.

Vain kauneusvirheitä

Teoksen ongelmat ovat kauneusvirheitä, jotka kiukuttavat yksiä enemmän kuin toisia. Pintatason uskottavuus on useasti koetuksella, esimerkiksi sotilasveteraani tajuaa melko myöhään tutkia varastamansa salkun sisältöä. Kamalaa meteliä pikkukaupungin öisillä kaduilla pitävät asemiehet eivät puolestaan häiritse tai herätä yhtäkään seudun ihmisistä. Kärttyinen mummeli taas on hahmona karkea karikatyyri, eikä tästä maailmasta.

Menetetty maa on täynnä nautittavaa dialogia, tunnelmaltaan tiheitä jaksoja ja nurjaa kommentaaria arvottomasta elämänmenostamme. Ethan ja Joen Coenin näkemys ei edusta silti helppoa kyynistä pessimismiä, vaan alakuloista tilanteen tasalla oloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti