Ohjaus: Pascale Ferran
★★★☆☆
Klassikkoromaanit tarjoavat tulkitsijoilleen sekä etuja että haittoja. Valmis katsojakunta ja sen kiinteiksi muotoutuneet näkemykset henkilöistä ja tapahtumista saattavat koitua ikäviksi esteiksi päivittää näkökulmaa tai muodostaa itsenäinen elokuvallinen tulkinta kirjallisesta lähteestä.
Kuinka usein tutuiksi tulleisiin klassikoihin perustuvat filmit ovatkaan pelkkiä lauseet kuviksi kääntäviä ja niihin uudenlaista syvyyttä tuottamattomia laitoksia.
Tehtävä ei ole todellakaan kadehdittava etenkään tiettyyn aikakauteen erottamattomasti sijoittuvien opusten kohdalla, sillä nykyisiltä filmintekijöiltä on toki lupa odottaa meidänkin aikamme arvoja heijastavaa perspektiiviä. Kertovathan elokuvat ennen kaikkea tekohetkestään.
D.H. Lawrencen sensaatioromaanista on valmistettu lukuisia elokuvaversioita, kaiketi ensimmäisenä ranskalaista tuotantoa oleva Lady Chatterleyn rakastaja(1955). Vaikkei kirjaa olisikaan lukenut, jotakin sen sisällöstä voi silti päätellä siitäkin, että materiaali kelpasi myös pehmopornoa ohjanneelle Just Jaeckinille ja hänen alastomalle tähdelleen Sylvia Kristelille heidän torsossaan (1981). Muistettavin tulkinta (1993) on yhdysvaltalaisen kohuohjaajan Ken Russellin nyrjähtänyt näkemys.
Ranskalaisen Pascale Ferranin teos perustuu puolestaan pornografiasta syytetyn romaanin toiseen versioon. Keskeistä myös siinä ovat kielletyn rakkauden leimahdukset ensimmäisen maailmansodan jälkeisenä aikana.
Impotentin miehen aistikas vaimo
Lady Chatterleyn (2006) vahvuus elokuvana on voimakkaasti sidottu tyyliseikkoihin, pätevään pohjustukseen ja huolella verevöitettyyn näkökulmaan, eikä niinkään sisällön kovaan ytimeen. Lähes kolmetuntisen teoksen kestosta miltei kolmannes käytetään henkilöhahmojen esittelyyn ja heidän keskinäisten suhteidensa määrittelyyn ennen kuin varsinainen juoni päästetään liikkeelle.
Se kertoo sodassa halvaantuneen kartanonherran vaimosta, jonka päivät täyttyvät jatkuvaa huolehtimista vaativan puolison avustamisesta. Kun lääkäri viimein ohjeistaa uupunutta vaimoa tarvittavista suunnanmuutoksista, alkaa hän vierailla miehensä tilusten laidalla olevalla metsänhoitajan mökillä, jossa hiljainen palkollinen puurtaa käden töissään. Heidän välilleen syntyy kielletty ja kiihkeä romanssi, joka saa seksuaalisuutensa tukahduttaneen naisen löytämään elämänilonsa impotentin aviomiehensä silmienkantamattomissa.
Eroottisuus haasteena
Kun aineisto sivuaa näin selkeästi harlekiinimaisia, eroottisia päiväunelmia lihaksikkaasta, salaisessa piilopaikassa tyydytystä antavasta seksiuroksesta, on selvää että ohjaajaltaan materiaali vaatii ehdottoman kypsää tilannetajua ja herkkää vaistoa. Sitä Pascale Ferran osoittaa jo roolivalinnassaan, kun metsänhoitajaa näyttelee fyysisesti rujo ja aavistuksen kömpelö Jean-Louis Coulloc'h.
Jo tällä elokuva kiertää suurimmat epäluulot siitä, että kyse olisi vain kuvankauniiden ihmisten pinnallisista petipaineista.
Vaikka teoksessa on vahva lihan värinä usein toistuvine rakastelukohtauksineen, välittyy filmistä muu kuin pornon kiihoittaminen. Ohjaaja taltioi elämänjanon uudelleen syttymistä epätyydyttävässä elämäntilanteessa ja naiseuden löytymistä, eikä seksuaalisuuden osuutta voi siinä väheksyä.
Ferran lähestyy henkilöitään ja heidän tarpeitaan kiitettävän uteliaasti ja varovaisesti, aivan kuten sisäänpäinkääntyneet ihmisetkin käyttäytyvät tuntemattoman edessä.
Luonnon värit, äänet ja ihmeet antavat ohjaajalle tilaisuuden hyödyntää miljöön vertauskuvallisuutta ja symbolisuutta taltioidessaan keskusparin lähentymistä. Niinkin kuluneen jutun kuin alastomana kirmaamisen sateessa voi näyttää, kun siihen osaa liittää puhdistavan suihkun merkityksen.
Ei moralisointia
On helppo ymmärtää, miksi lähdeteos herätti aikalaisissaan runsaasti porua, mutta 2000-luvulla maailma on muuttunut ja Pascale Ferranin olisi kyettävä osoittamaan se.
Tyydyttävimmillään Lady Chatterley onkin välttäessään kaiken moralisoinnin ja löysän erotiikalla mässäilyn. Nainen on aktiivinen toimija, jonka teot ovat silti suhteessa 1900-luvun alkupuoliskon luokkakoodistoon ja yhteisömoraaliin.
Sisällön paino ei silti vastaa teoksen massaa. Rakkaus ja kiima saavat tietysti kenet tahansa hylkäämään porvarillisen säntillisyyden, mutta asetelmaa tulisi lisäksi syventää, laventaa ja kiteyttää. Naisen äreästä aviomiehestä siivilöityvä valokeila rahan ja kunnian tekopyhään maailmaan tarjoisi emmeitä, mutta naisohjaaja keskittyy keskusparin anatomiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti