Ohjaus: Sean Penn
★★★★☆
Yhdysvaltalaisen näyttelijän Sean Pennin kolmessa ohjaustyössä tehdään matkaa ihmistä riivaaviin pimeisiin voimiin.
Aivan kuten meksikolaisen Alejandro Gonzalez Inarritun peilaukset myös Pennin murhenäytelmät saavat alkunsa kohtalon ja sattuman sanelemista käänteistä. En yhtään ihmettele, että Penn, Inarritu ja tässäkin filmissä lyhyesti esiintyvä Benicio del Toro löysivät toisensa keskimmäisen ohjaamassa 21 grammassa (2003).
Vakavoiduttuaan näyttelijänä Penn on malttanut rakentaa ohjaajanuraansa maltilla tarttuen vain aiheisiin, jotka ovat häntä todella liikuttaneet. Niinpä tekijän kaikkia kolmea teosta - Indian Runner (1991), Emily on poissa (1995), Kunniasanalla (2001) - sitoo temaattisen jatkuvuuden lisäksi kypsän ja ajatellun elokuvataiteen tunnusmerkit.
Tämä ei kuitenkaan merkitse miellyttävää katsomiskokemusta Pennin piirtäessä muotokuvia pakkomielteidensä orjuuttamien ihmisten sieluntuskasta. Hänen päähenkilönsä kiertävät kiukun kiehauttamaa noidankehää, josta on turha toivoa pelastusta ilman pysyviä vammoja.
Kunniasanalla kertoo ikääntyneestä etsivästä, joka viimeisenä työpäivänään lupaa surmatun pikkutytön vanhemmille löytää karmean verityön tekijä. Poliisin leppoisiksi suunnittelemat eläkepäivät pienen vuoristokaupungin liepeillä muuttuvat epätoivoiseksi matkaksi miehen omien demonien äärelle, varsinaisen murhaajan säilyessä kasvottomana arvoituksena.
Sean Penn ei siis suin surminkaan tyydy perinteisten murhamysteerien vakiokaavoihin, joissa keskeistä on tappajan jäljittäminen ja rankaiseminen. Ohjaaja kuvaa avaamattomaksi jämähtävää mielen lukkoa, joka filmin mustien korppien vihjaamana on kuristavaa laatua. Nevadan karut ja jylhät maisemat luovat osaltaan näkymää ihmistä suurempien voimien liikkeisiin.
Elokuvailmaisun taitajana Penn ei ole vielä valmis, mutta henkilöohjaajana hän puristaa Jack Nicholsonista irti tämän myöhäisuran parhaan roolisuorituksen.
Vakavoiduttuaan näyttelijänä Penn on malttanut rakentaa ohjaajanuraansa maltilla tarttuen vain aiheisiin, jotka ovat häntä todella liikuttaneet. Niinpä tekijän kaikkia kolmea teosta - Indian Runner (1991), Emily on poissa (1995), Kunniasanalla (2001) - sitoo temaattisen jatkuvuuden lisäksi kypsän ja ajatellun elokuvataiteen tunnusmerkit.
Tämä ei kuitenkaan merkitse miellyttävää katsomiskokemusta Pennin piirtäessä muotokuvia pakkomielteidensä orjuuttamien ihmisten sieluntuskasta. Hänen päähenkilönsä kiertävät kiukun kiehauttamaa noidankehää, josta on turha toivoa pelastusta ilman pysyviä vammoja.
Kunniasanalla kertoo ikääntyneestä etsivästä, joka viimeisenä työpäivänään lupaa surmatun pikkutytön vanhemmille löytää karmean verityön tekijä. Poliisin leppoisiksi suunnittelemat eläkepäivät pienen vuoristokaupungin liepeillä muuttuvat epätoivoiseksi matkaksi miehen omien demonien äärelle, varsinaisen murhaajan säilyessä kasvottomana arvoituksena.
Sean Penn ei siis suin surminkaan tyydy perinteisten murhamysteerien vakiokaavoihin, joissa keskeistä on tappajan jäljittäminen ja rankaiseminen. Ohjaaja kuvaa avaamattomaksi jämähtävää mielen lukkoa, joka filmin mustien korppien vihjaamana on kuristavaa laatua. Nevadan karut ja jylhät maisemat luovat osaltaan näkymää ihmistä suurempien voimien liikkeisiin.
Elokuvailmaisun taitajana Penn ei ole vielä valmis, mutta henkilöohjaajana hän puristaa Jack Nicholsonista irti tämän myöhäisuran parhaan roolisuorituksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti