Ohjaus: Guy Ritchie
★☆☆☆☆
Teinipoikana jaksoin katsoa unohduksiin painuneen Thom Eberhardtin ohjausta Without a Clue(1988) kymmeniä kertoja. Sitä on esitetty Suomessa nimellä Holmes hölmöilee. Käännöstittelistään huolimatta teos ei kerro amerikkalaisen aikuisviihteen leivissä ahkerasti huhkineesta huumehörhöstä, vaan hänen englantilaisesta sukunimikaimastaan, edellistä useammin kroppansa yläpään toiminnalla sokaisevasta salapoliisisankarista.
Päättömässä komediassa ruuvataan jäykistelevien brittien ylähuulta muutaman kierroksen löysemmälle. Laitamyötäisessä lähes aina toikkaroiva Sherlock Holmes on tohtori Watsonin palkkaama näyttelijänretku, joka vain antaa julkiset kasvot Watsonin nerokkaalle dekkarintyölle. Komedia rakentuu humalaisen Holmesin toistuville töppäilyille ja Watsonin syystä kihisevälle kiukulle. Kahden Oscar-voittajan, Michael Cainen ja Ben Kingsleyn yhteispeli on pettämättömän purevaa.
Täysin väärään muottiin
Miksi sitten on niin vaikea nauttia Madonnan entisen aviomiehen ohjaamasta elokuvasta, vaikka se tekee periaatteessa saman, valjastaa Arthur Conan Doylen luoman yksityisetsivähahmon ironiseen viittaan ja vastaa aikansa huutoon?
Koska Guy Ritchien verisiä lihasvaurioita syyhyävissä käsissä Holmes ja Watson pumpataan sarjakuvamaisiksi nyrkkisankareiksi, jotka eivät parivaljakkona juurikaan eroa nuivien buddy-filmien vitsiä vääntävistä kyttäkaksikoista.
Tohtorin ammatillinen arvokkuus ja naima-aikeet lienevät ainoat esteet sille, ettei lekurikin siirry ystävänsä rinnalle paidattomaan sarjaan takomaan laittomissa kellaritappeluissa nyrkkiä naamaan. Etenkin rennosti pöhisevän Holmesin kohdalla rasvatonta ulkokuorta on hankala selittää millään elokuvasta havaittavalla seikalla.
Huolettoman mukiloinnin sekaan sähäkkää sanailua lateleva juoni arkkivihollisen punomasta brittimonarkian vallankaappausyrityksestä on kaikessa mahtailevuudessaan yhtä läskiksi lyöty juttu. Liioittelevassa tehostemiljöössäkin on siis oma omituinen motiivinsa.
Kaikkea ei tietystikään pidä ottaa niin tosissaan, ovathan viktoriaanisilla hoksottomilla varustetut välkyt joka tapauksessa mielikuvituksellista mytologiaa. Nokkapokat kaipaisivat kuitenkin ympärilleen selvästi sydämellisempää huumoria kuin ohjaaja kykenee tuhlailevan ilmaisunsa täytteeksi tarjoamaan. Liian usein ideat jämähtävät siihen, että joku saa tai on saamassa kuonoonsa.
Kertomukseltaan synkkäsävyinen toimintaseikkailu tarjoaa jenkkiroskan koulimalle velmulle Robert Downey Jr:lle rajattomasti tilaisuuksia elvistelyihin, joten vaikeroivan Jude Lawn epäkiitolliseksi tehtäväksi jää varmistaa yhden miehen show.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti