Ohjaus: Markku Pölönen
★☆☆☆☆
Meikäläisillä maanteillä tavataan rullata raskaalla kaasujalalla ja pitää mutisevia rattimiehiä suomalaisuuden ikoneina. Siksi onkin yllättävää, että ilmiöihin kriittisesti suhtautuneen Risto Jarvan ja Markku Pölösen väliin jää monta vuosikymmentä ilman sosiaalista tilausta hyödyntävää, bensakatkua päristelevää moottorielokuvaa.
Agraari-Suomen ilmiöitä teoksissaan käsitelleen Pölösen tuotannon jatkeeksi ralliautoilun aihe sopii vallan mainiosti, sillä sielun silmin voi melkein nähdä sorateitä reunustavat iskelmälavat, tango-orkesterit ja järvenrannat.
Pölösen ominta aluetta ovat romanttisen nostalgiset sadut, mutta kaipauksen säikeistään riisuttuna hänen humanistinen maalaisnaturalisminsa luiskahtaa oitis räkättäviksi sketseiksi ja tyhjänjauhamiseksi. Hiukan surullisena täytyy sanoa, että myös Ralliraita (2009) osoittaa, kuinka keskinkertainen lahjakkuus Pölönen on teeskentelemättömän komedian kirjoittajana.
Jossakin maakuntien tuppukylän perukoilla Pekkarisen varikko pitää majaansa autokauppias Torpon mailla, mutta yrittäjän aikuinen hunsvottipoika on päättänyt lähettää vuokralaiset hornan tuuttiin. Roistomainen röyhkimys pakottaa tiluksilla olevat paikallisen rallikilpailun voitossa ratkeavaan vedonlyöntiin.
Pekkarisen luotsaaman Team Susan on ajatettava peltikotteroaan kaupungista maaseudulle tiilenpäitä laskemaan lähetetyllä nuorisorikollisella, joka tietysti paljastuu Kankkusen veroiseksi kiituriksi.
Maaseutukomedian kaavoja seuraten Pölönen laskee kirosanoja vilisevän tallifilminsä reviirikiistojen, puliveivausten ja seksististen vitsien varaan.
Jossakin maakuntien tuppukylän perukoilla Pekkarisen varikko pitää majaansa autokauppias Torpon mailla, mutta yrittäjän aikuinen hunsvottipoika on päättänyt lähettää vuokralaiset hornan tuuttiin. Roistomainen röyhkimys pakottaa tiluksilla olevat paikallisen rallikilpailun voitossa ratkeavaan vedonlyöntiin.
Pekkarisen luotsaaman Team Susan on ajatettava peltikotteroaan kaupungista maaseudulle tiilenpäitä laskemaan lähetetyllä nuorisorikollisella, joka tietysti paljastuu Kankkusen veroiseksi kiituriksi.
Maaseutukomedian kaavoja seuraten Pölönen laskee kirosanoja vilisevän tallifilminsä reviirikiistojen, puliveivausten ja seksististen vitsien varaan.
Tuhannesti kuullut miesten jutut tarvitsisivat tukea pääosaesiintyjiensä ilmaisuskaalasta, mutta henkilöohjaajana Pölönen hylkää Heikki Silvennoisen, Olavi Uusivirran ja Kai Hyttisen työstämään roolinsa pysähtyneen pällistelyn kapeassa rekisterissä. Se että parhaaksi vedoksi jää vanha vitsi, Janne Reinikaisen ja Aake Kallialan muuan selostajaparin suuntaan hymyilevä hurmoksellinen hölötys, ei ole välttämättä hyvä asia.
Teknisen toteutuksen televisiomaisuus ulottuu ylivalaisusta yksinkertaiseen lavastukseen ja ontuviin leikkauksiin. Laihan juonen etenemistä katkovat irralliset huumorijaksotkin kielivät siitä, ettei Ralliraitaa ole työstetty valkokangasta silmälläpitäen. Vähälle jäävien kaahailujen kuvituksen ohjaaja hoitaa kuta kuinkin yhtä laimeasti kuin tukkien uiton taltioinnin Kuningasjätkässä (1998).
Teknisen toteutuksen televisiomaisuus ulottuu ylivalaisusta yksinkertaiseen lavastukseen ja ontuviin leikkauksiin. Laihan juonen etenemistä katkovat irralliset huumorijaksotkin kielivät siitä, ettei Ralliraitaa ole työstetty valkokangasta silmälläpitäen. Vähälle jäävien kaahailujen kuvituksen ohjaaja hoitaa kuta kuinkin yhtä laimeasti kuin tukkien uiton taltioinnin Kuningasjätkässä (1998).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti